Meriklusteri aloitti yhteistyön täydennyskoulutuksen suunnittelussa

Suomen Satamat ry (info a suomensatamat.fi), 3.3.2025

Suomi on saari ja tarvitsee ympärivuotisten merikuljetusten jatkuvuutta, turvallisuutta ja tehokkuutta. Suomen meriklusterissa toimitaan läheisessä kontaktissa alojen kesken, sillä kaikki vaikuttavat omalta osaltaan sen edellytysten jatkuvaan kehittämiseen. Pienessä maassa tämä tarkoittaa myös meriklusterissa toimivien tai siihen uutena liittyvien henkilöiden monipuolisen osaamisen merkitystä samoin kuin laajan osaamisen tuottamaa ammatillisen liikkuvuuden mahdollisuutta. 

Aboa Mare Turussa on ottanut tehtäväkseen täyttää meriklusterialojen täydennyskoulutukseen syntynyttä aukkoa.

Ensimmäiset Aboa Maren toteuttamat täydennyskoulutukset tänä vuonna: 

Yhteistyökumppaneina toimivat alan yhdistykset: Suomen Varustamot, Suomen Laivameklariliitto, Suomen Satamat, Satamaoperaattorit ja Meriteollisuus. Ne aloittivat ennakoivan yhteistyön 2025 alussa ennen kaikkea täydennyskoulutusten yhteisten, yli toimialarajojen menevien tarpeiden ja sisällön arvioimisessa.