Suomen ja Ruotsin sisävesisatamien onnistunut ensitapaaminen 9.-10.4.
Suomen Satamat ry (info
Logistiikkakustannusten, kuten luotsausmaksujen suuruuden vaikutus kilpailuun kumipyöräliikenteen kanssa oli yksi aiheista, joista keskusteltiin vilkkaasti, kun Ruotsin kaksi tärkeintä sisävesisatamaa Vänerhamn AB ja Mälarhamnar AB sekä Logistiikan Vuoksi -hankkeen matkan osallistujat tapasivat ensimmäistä kertaa.
Vähähiilisyysloikan oikeanlaisten askelmerkkien asettelun haasteellisuus aiheuttaa päänvaivaa Ruotsissa. Sähköntuotantoa on riitävästi, mutta jakeluverkon haltijoilla ei halua investoida sen ulottamista satamiin. Saimaalla puolestaan puuttuu vesiliikenteen jatkumiseen tarvittava moderni aluskalusto. Kehitystahtoa ja -tarmoa löytyy silti puolella ja toisella.
Kokemukset ja esimerkit kunnallisten satamien yhtiöittämisestä, järvikohtainen satamien yhteenliittyminen Ruotsissa sekä satamien potentiaalin huomioiminen kuntakonsernien strategioissa eivät jääneet kiinnostavuudessa edellisistä teemoista yhtään vähemmän jälkeen. Jo ensimmäisen päivän päättyessä oli selvää, että inspiroivaksi ja hyödylliseksi koetulle tapaamiselle on luvassa jatkoa.
Matkalla Suomesta mukana olivat: Lappeenrannan kaupunki ja Free Zone, Joensuun Satama Oy, Joensuun laivaus Oy, Järvi-Suomen Uittoyhdistys ja Suomen Satamat ry.