Suomen Satamat ry:n uusi toimitusjohtaja: Piia Karjalainen

Suomen Satamat ry (info a Suomensatamat.fi), 7.2.2024

Hyvät satamakollegat ja sidosryhmät,

torstai 1.2. oli ensimmäinen työpäiväni Suomen Satamat ry.:n toimitusjohtajana. Avaimet vaihtuivat edeltäjältäni Annaleena Mäkilältä minulle lämminhenkisessä tilaisuudessa 31.1. Paikalla oli monia tuttuja hallinnon ja alan toimijoita, joiden kanssa liikenteen ja merenkulun haasteita ja kysymyksiä on ratkottu hedelmällisen yhteistyön merkeissä jo aiemminkin. Samalla kiitimme Annaleenaa siitä uraauurtavasta työstä, jota hän 12-vuotisen toimitusjohtajakautensa aikana on tehnyt. Annaleenan panos Suomen satamien yhtiöittämiskehityksen tukena ja suomalaisen satamatoimialan näkyvyyden ja vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseksi sekä täällä kotimaassa että kansainvälisillä foorumeilla on ollut korvaamaton. Annaleena toimi myös ensimmäisenä Pohjoismaista ja Itämeren maista nimettynä edustajana ESPOn (European Sea Ports Organisation) puheenjohtajana. Suomalaiset alan vaikuttajat ovat kohonneet viime aikoina yhä useammin eurooppalaisten järjestöjensä (mm. ESPO, ECSA, …) johtopaikoille, ja samaan aikaan Suomen asema kansainvälisessä merenkulkujärjestö IMOssa on saatu nostettua kokonaan uudelle tasolle. Aktiivinen osallistuminen alan kansainväliseen yhteistyöhön onkin edellytys sille, että suomalaisen merenkulun toimintaympäristön erityispiirteet tulevat huomioiduksi yhä paremmin myös eurooppalaista ja kansainvälistä sääntelyä valmisteltaessa.

Minun ja Suomen Satamien, joka Satamaliittona silloin tunnettiin, yhteinen historia ulottuu vuoteen 2012. Tutuiksi tulimme kun vastasin liikenne- ja viestintäministeriössä silloisessa tehtävässäni Suomen kansallisen meriliikennestrategian ja osana sitä, satamastrategian valmistelusta. Siitä se sitten lähti - intohimo ja kiinnostus tähän toimialaan. Satamilla on aina ollut hyvin merkittävä rooli osana Suomen yhteiskunnan, kaupunkien ja teollisuuden kehittymistä ja tämä merkitys on nykyhetkessä vain korostumassa. Jo toistakymmentä vuotta eri rooleissa jatkuneen yhteistyön aikana Suomen Satamat ry on aina näyttäytynyt erittäin asiantuntevana ja ammattimaisesti toimivana organisaationa ja luotettavana kumppanina vaikeissakin kysymyksissä. Yhdistys on monella tapaa kokoaan ja resurssejaan suurempi. Odotan kovasti työskentelyä hallituksen ja satamajäsentemme kanssa ja mahdollisuutta toimia tämän Suomen menestyksen kannalta kriittisen alan lähettiläänä eri foorumeilla.

Satamatoimintojen volyymi ja taloudelliset tunnusluvut seuraavat tarkasti maailmankaupan ja Suomen talouden suhdanteita. Viime vuodet ovat olleet taloudessa ja maailmanpolitiikassa yllätyksiä täynnä ja sumua on vieläkin ilmassa. Varmaa kuitenkin on, että tulevaisuus tulee vaatimaan satamilta Suomessa panostuksia uusille osa-alueille - niin investointeja kuin uudenlaista osaamistakin. Mainittakoon keskeisinä muutosvoimina energiamurros sekä satamien korostunut rooli yhteiskunnan toimintojen jatkuvuuden turvaamisessa. Viime vuosien aikana molemmilla sektoreilla on jo tehty paljon valmiuksia kasvattavaa työtä, mutta tekemistä riittää jatkossakin. EU-tasolla näiden ohella puhuttaa ilmastopolitiikan tavoitteet ja toimenpiteet, mutta yhtä lailla Euroopan satamien riippumattomuuden turvaaminen ulkomaisten investointien aallossa. Työt näiden teemojen osalta jatkuvat tiiviisti varsinkin syksyllä uuden komission ja parlamentin johdolla.

Edellä mainitsemani teemat ovat paljon moniuloitteisempia kuin tutut liikenne- ja elinkeinopolitiikan kysymykset ja siksi tarvitaan yhä laaja-alaisempaa ja poikkihallinnollista yhteistyötä, myös kokonaan uusien kumppaneiden kanssa. Satamien tukeminen tässä työssä, niiden toimintaedellytysten ja siten koko Suomen talouden ja kilpailukyvyn vahvistaminen, on tärkein tehtäväni Suomen Satamien toimitusjohtajan työssä. Tätä työtä tehdään koko Suomen Satamien toimiston, Kirsti, Kari, Aili ja Helmiina, joukoin ja yhdessä alan toimijoiden ja sidosryhmien kanssa.