Sisävesisatamien ja merisatamien yhteistyön kehittäminen
Suomen Satamaliitto ry, 9.9.2020
Euroopan merisatamien ja sisävesisatamien toimialaorganisaatiot järjestivät ensimmäistä kertaa yhteisen seminaarin, jossa keskusteltiin yhteistyön mahdollisuuksista ja yhteisistä innovaatioista sisä- ja merisatamien kesken. ESPO ja EFIP olivat tehneet taustaselvitykset omien jäsensatamiensa piirissä yhteistyön muodoista ja kehittämisen tarpeista. Selvitykset osoittivat, että yhteistyötä tehdään toisaalta hyvinkin paljon ja toisilla osa-alueilla hyvin vähän. Esimerkiksi yhteinen tiedon jakaminen (data sharing) ja viestintä (communication) ovat osa-alueita, joissa on paljon kehittämisen potentiaalia.
Mm. Dr Edwin Verberght
Antwerpin yliopistosta esitteli sisävesiliikenteen haasteita Euroopassa. Näitä
olivat hyvinkin tuttuja Suomen sisävesiliikenteen toimintaedellytysten kanssa
kuten vanhentunut aluskanta, kova kilpailu 24h kuljetusmarkkinoiden kanssa,
infrastruktuurin kehittäminen ja hidas sopeutuminen kysynnän ja tarjonnan
muutoksiin. Yhteisiä mahdollisuuksia löytyy tiedon jakamisen puolella. Lisäksi
sisävesiliikenne on edelleen ympäristötehokas/
-ystävällisin kuljetusmuoto.
Webinaarissa keskusteltiin myös COVID19 vaikutuksista nimenomaan sisävesiliikenteen kehittämiseen.
Webinaari kokosi noin 40 osallistujaa Euroopan meri- ja sisävesisatamista. Suomesta tilaisuuteen osallistuivat satamajohtaja Hannu Lappalainen, Lappeenranta Free Zone Oy Ltd ja Annaleena Mäkilä Satamaliitosta sekä NaviSaimaan kehittämispäällikkö Antti Vehviläinen.