Matkustuksen rajoituksia avataan - yhteinen toimintaohje satamissa
Suomen Satamaliitto ry, 23.6.2020
Tämän toimenpideohjelman tausta-asiakirjana on käytetty EU:n komission 13.5. antamaa tiedonantoa ohjeiksi matkailun ja matkustajaliikenteen asteittaisesta avaamisesta Euroopassa
Taustatiedot
Matkustajaliikennettä Suomen ja muiden maiden välillä on avattu asteittain valtioneuvoston 7.5, 19.5 ja 15.6. päätöksin. Matkustaminen kaikista Suomen matkustajasatamista on mahdollista ilman omaehtoiseen karanteeniin jäämistä Suomen ja Viron, Latvian ja Liettuan sekä Norjan, Tanskan ja Islannin välillä.
Matkustajamäärät vaihtelevat merkittävästi Suomen matkustajasatamissa, minkä vuoksi myös matkustajia koskevat järjestelyt toteutetaan hieman eri käytäntein eri satamissa. Lisäksi matkustajaterminaalien operoinnin vastuut vaihtelevat satamittain: Helsingin satamassa satamayhtiö omistaa matkustajaterminaalit ja vastaa niiden operoinnista, Turussa terminaalit ovat varustamoiden hallinnassa ja Vaasassa terminaalin toiminta ei käynnisty tässä vaiheessa matkustusrajoitusten avaamista.
Toimenpideohjelma matkustajaliikenteelle satamien terminaaleihin
- Satamissa noudatetaan matkustajien ja henkilökunnan suhteen THL:n yleisohjeistusta fyysisen etäisyyden ylläpitämisestä, yskimisohjeista, hyvästä käsihygienian ylläpidosta.
- Satamien hallinnoimissa matkustajaterminaaleissa ja matkustajien käyttämissä sisätiloissa merkitään lattia- ja/tai seinätarroin muistutus ylläpitää 1-2 metrin fyysistä etäisyyttä toisiin ihmisiin.
- Käsidesiä on tarjolla matkustajaterminaaleissa.
- Sisätiloissa järjestetään mahdollisuuksien mukaan kuulutuksia fyysisen etäisyyden pitämisestä ja hyvän käsihygienian merkityksestä viruksen leviämisen ehkäisemiseksi sekä muusta THL:n ohjeistuksesta ja materiaalista.
- Tarjotaan matkustajaterminaalissa ja sen tuntumassa THL:n materiaalia eri kieliversioina matkustajien käyttöön (omaehtoinen karanteenin ohjeistus ym).
- Tarjotaan ammattiliikenteen kuljettajille heille suunnattua THL:n ja RVL:n yhteistä toimintaohjeistusta.
- Matkustajaterminaalien, muiden matkustajien käytössä olevien sisätilojen ja pintojen siivousta tehostetaan.
- Edellä lueteltuja toimenpiteitä täydentävänä toimena matkustajaterminaalissa voi olla tarjolla kasvosuojia matkustajientarpeita varten. Kasvosuojien käytöstä sataman sisätiloissa tekee suosituksen jokainen satamayhtiö tarpeen mukaan.
- Asiakaspalvelupisteitä voidaan suojata lasein, pleksilevyin tai muulla esteellä, mikäli fyysistä etäisyyttä ei ilman esteitä voida turvata.
- Lähteviä ja saapuvia matkustajia ohjataan eri liikenteen ohjauksen keinoin pitämään etäisyyttä.
- Liikuntarajoitteisten avustaminen toteutetaan säännösten edellyttämällä tavalla ja huolehditaan henkilöstön suojaamisesta tarvittavin keinoin.
- Matkustajaterminaaleissa tehdään järjestelyjä, joilla vähennetään matkustajien mahdollisuuksia keräytyä ryhmiin (esim. tuolien ja penkkien sijoittelu tai niiden poistaminen käytöstä)
- Toteutetaan mahdollisuuksien mukaan erilaisin järjestelyin matkustajien määrän rajoittamista samassa tilassa samaan aikaan ottaen huomioon mahdollisimman sujuvan laivasta siirtymisen ja laivaan siirtymisen ja aikataulujen pitävyyden.
- Edistetään mahdollisuuksien mukaan sähköisten matkalippujen ja asiakirjojen käyttöönottoa.
- Sataman kotisivuilla tai muilla viestinnän keinoin kehotetaan matkustajia oman auton tai taksin käyttöön siirryttäessä satamasta eteenpäin. THL:n ohjeistuksen mukaan julkisten kulkuneuvojen käyttö on sallittua mahdollisuuksien mukaan etäisyyttä pitäen.
- Satamayhtiö ohjeistaa sataman alueella palveluja ja matkustajille suunnattuja palveluja tarjoavia palveluntuottajia tarvittaviin järjestelyihin.