Satamatapaaminen europarlamentissa

Suomen Satamaliitto ry, 15.11.2019

Satamaliiton edustajat, liiton hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja Torbjörn Witting, Kokkolan Satama Oy, toimitusjohtaja Anders Ahlvik, Hangon Satama Oy ja Satamaliiton toimitusjohtaja Annaleena Mäkilä tapasivat europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin energia-, ilmasto-, liikenne- ja tietoliikenneasioissa. Parlamentin ja myös komission kiinnostus liikenteen päästövähennyksiin on hyvin korkealla.

Keskusteluissa Kumpula-Natrin kanssa korostettiin satamien tarvetta investointeihin ja siksi liikenteen EU-rahoituksella on oltava vahva rooli tulevalla rahoituskaudella EU:n liikennepolitiikan kehittämiseksi myös meriyhteyksien kohdalla.

Satamien edustajat selvittivät mm. sitä, kuinka eri tavalla eri satamat toimivat, ja miksi esimerkiksi poliitikkojen selvästikin suosiman maasähkön investoinnit eivät ole järkeviä, jos laivat eivät käytä maasähkömahdollisuutta. Tarvitaan vastavuoroisuutta, mikäli investointeihin rakennetaan absoluuttisia velvoitteita.

Kumpula-Natri.jpg

Kuvassa Torbjörn Witting, Miapetra Kumpula-Natri, Annaleena Mäkilä ja Anders Ahlvik