Ympäristökysymysten 10 kärjessä eurooppalaisissa satamissa
Suomen Satamaliitto ry, 18.10.2019
Ilmastonmuutos pudotti vuonna 2019 ympäristömelun neljännelle sijalle European Sea Port Organisationin (ESPO) vuosittaisessa kyselyssä merisatamien tärkeimmistä ympäristökysymyksistä. Vuoden 2018 tapaan tärkeimpänä aiheena oli ilmanlaatu, toisena energiakysymykset: käyttö ja lähteet.
Suomalaisia satamia oli viisi yhteensä 94 kyselyyn vastanneista 19 jäsenmaata edustavista satamista. Valtaosa (84 %) vastanneista satamista kuului TEN-T -verkkoon ja 40 % oli alle 5 miljoonan tonnin vuotuisen liikennmäärän satamia. Ympäristötyön tavoitteellisuudesta kertoo, että vastanneista 95% on julkaissut ympäristöpolitiikkansa, 90% määritellyt ympäristötavoitteensa ja 71 %:lla on vahvistettu ympäristöjärjestelmä.
Tulokset julkaistiin 17.10. Oslossa, järjestyksessään 16. GreenPort -konferenssissa. Tilaisuuden aiheet käsittelivät laajalti juuri kärkikysymyksiin liittyen energiatehokkuutta sekä toimenpiteitä ilmastohaasteeseen ja meriliikenteen polttoainetarpeiden muutokseen vastaamisessa. Kumppanuuksien rakentamisen tarve nousi esiin kerran toisensa jälkeen: käsillä olevien muutostarpeiden läpiviemiseen ei mikään toimija pysty vastaamaan yksin.
Lue koko uutinen ESPOn sivuilta: www.espo.be/news/espo-publishes-european-port-sectors-environmental