Valtion väylien investointiohjelma 2024-2031

Suomen Satamat ry (info a Suomensatamat.fi), 28.2.2023

Suomen Satamaliitto ry

Väyläviraston lausuntopyyntö DL 28.2.2023
Suomen Satamaliitto ry kiittää mahdollisuudesta antaa näkemyksiään valtakunnallisesta valtion väylien investointisuunnitelmasta.

Liikennejärjestelmän uudessa toimintaympäristössä satamien merkitys on kasvanut varmistettaessa Suomen kansainvälinen saavutettavuus kaikkialla Suomessa. Investointissuunnitelman tulee vastata muuttuneeseen tilanteeseen ja satamien vesiväylä- samoin kuin takamaainvestointien tärkeys tunnistettava. 

Satamien vesiväyläinvestoinneissa tulee noudattaa eduskunnan 2021 linjaamaan periaatetta, jonka mukaan valtio vastaa oman vesialueensa väyläinvestoinnin kustannuksista ja satamayhtiö hallinnoimansa alueen osalta. 

Muuttuneessa toimintaympäristössä Saimaan vesialueen ulkomaan tavaraliikenteen avaaminen ja sen varistaminen edellyttää kokonaisvaltaisen tarkastelun. 

LJS12 -suunnitelman kokonaisvaltainen ja riittävä rahoitusrakenne on edellytys pitkäjänteiselle ja ennakoivalle investointiohjelmalle. 

Elinkeinoelämän ja satamayhtiöiden EU:n liikenneohjelmien rahoituksen on perusteltua olla Suomen valtion omien kehittämishankkeiden rinnalla tasavertaisina kehittämiskohteina.  

Nopeasti muuttunut toimintaympäristö on korostanut tarvetta ripeisiin muutoksiin. Investointien suunnitteluprosesseja on välttämätöntä kehittää jatkuvasti, jotta investointien liikkeellelähtö mm. EU-ohjelmien tämän mahdollistaessa ei hidastu kansallisen suunnittelun valmiuksien puutteeseen. 

SUOMEN SATAMALIITTO 

Annaleena Mäkilä 

Toimitusjohtaja